Hipsuttelua

Tänään ratsastin ohjatusti tunnin verran ja ontuma oli poissa. Toissapäivänä olin vielä vähän huolissani, kun Hipsu ei liikkunut ihan hyvin ravissa, mutta tänään laukattiinkin ja se oli niin hieno ja ihana! Puolipidätteitä harjoiteltiin, kun mä en niitä meinaa vieläkään tajuta tehdä. Pikkuhiljaa ne sieltä kuitenkin putkahtelee ja hommat luistaa kohtuuhyvin.

Pieniä mutta niin suuria iloja...

Välillä täytyy ilot repiä pienistä asioista... Niinkuin paiseesta. 

Tänään tuli puoli vuotta siitä, kun Hipsu heräili Hyvinkäällä ähkyleikkauksesta. Puolivuosipäivän kunniaksi tutustuttiin Laukaan hevosklinikkaan. Tällä kertaa ongelmana ontuma oikeassa etusessa... Viime yönä kaikki kavereilta kuullut skenaariot kävi mielessä, mutta onneksi löytyi "vain" paise. Nyt parin viikon päästä pitäisi heppasen olla taas suht kunnossa. Maanantaina pitää vaan laittaa rengaskenkä tai päärynäkenkä, että saadaan painoa säteelle ja kannat rauhoitettua ja annettua niille tilaa olla.

Hankalaa tää elämä suomenhevosen kanssa, kun aina lääkäri sanoo, että se on paksu. Tosin, nyt ollaan saatu suht tasapainoon tuo heinän määrä ja kunhan saadaan nyt loputkin osat hepasta siihen kuntoon, että voi ratsastaa huoletta, niin ainakin hetkeksi pitäisi helpottaa. 

Saisipa vaan jostain vähän ylimääräisiä tunteja vuorokauteen -ja valmiin ruokapalvelun, joka tietäisi aina mitä haluan milloinkin syödä. Hoitaisi ruoat kaappiin, valmistaisi ne ja siivoaisi vielä ylimääräiset pois niin ettei ne mene roskiin vaan hyötykäyttöön. ;) 

Nyt tarkastelemaan lähialueen kisatarjontaa ennakolta... :)

Onpa ollut pitkä tauti... Tällä viikolla olen ensimmäisen kerran saanut ratsastettua kunnolla flunssailuni jälkeen!

Torstaina laukkasin ekan kerran Hipsulla käytännössä lokakuun jälkeen ja kylläpä olikin hauskaa! Hipsu oli niin innoissaan, että ei todellakaan tarvinut käskeä eteenpäin. Käyntiä pitkin ohjin oon kyllä mennyt, mutta muut on hoitaneet ravailut siinä välissä, kun olin kaikista kipein.

Nyt ollaan selvästi molemmat aika innoissaan taas tästä touhusta, myös kisakentät siintää mielessä. Sitä asiaa ei voi enää vaan suunnitella, tässä on nyt niin monessa tilanteessa huomannut, että se hevonen on itsellä kuitenkin niin vähän aikaa. Lähtö voi olla nopeakin ja siinä ei enää auta, että meiän piti mennä kisoihin sit ku sitä ja sit ku tätä...

Sen verran optimisti kuitenkin olen, että ostin Hipsulle jo uudet talviloimet ensi talveksi.

Nyt ruokaa nassuun ja uusia harjoituksia kohti!

Vihdoin sain kuvia tänne! Piti vaan tajuta vaihtaa selainta, niin homma toimii kun junan vessa. :) Kuvia on tullut räpsittyä nyt aika kiitettävästi. Ratsastuskuvia vaan pitäisi saada enemmän, mutta kun itseään on niin vaikea kuvata samaan aikaan kun ratsastaa...

Ruoka-aikoja on ollut siis talven aikana Hipsun mielestä mukavan usein. Nyt tosin ollaan taas normaalissa rytmissä, ja tamman on vaikea keksiä tekemistä tarhassa ruokia odotellessa.

Talutteluhetkiin on hyvä ottaa parit poseeraukset aina välillä:

Itsenäisyyspäivän aikoihin Hipsu sai uuden tarhanaapurin, Hymyn:

Sen kunniaksi, että pääsin ratsastamaan uudestaan, hankin vihdoin Hipsulle uudet suitset. Oon himoinnut niitä (W-Profile -suitsia!) oikeastaan koko ajan, kun Hipsu on mulla ollut ja tuon turparemmin hankin jo aiemmin. Nyt tuli sitten puuttuvat hihnat. No, otsaremmi ei ole sitä sarjaa, mutta se on muuten vaan ihana!

Onnea on joulukuusikauppiaat, jotka tuo ylijäämätuotteet tallin pihaan:

Joululahjaksi Hipsu sai uuden riimun, kun sattui sopivan värinen silmiin. Kamera kiinnosti tällä ulkoilukerralla yllättävän paljon:

Nyt on ollut jonkun aikaa melkoinen taantuma harjoituksissa. Ensin oli pakkaset, sitten olen itse ollut kipeänä. Nyt onneksi jo tajusin jäädä kotiin sairastamaan. Toinen päivä menossa ja huomenna taas lääkäriin.

Tässä on mukavasti aikaa surffailla nettiä pitkin poikin. Nyt olen tosi hyvin ymmärtänyt, mitä on kun omistaa tamman... Hirvittävä varsakuume ja eilen taas rakastuin yhteen oriin. Haaveita pitää olla! Mutta ei siitä sen enempää, näin julkisesti ainakaan.

Täällä on vietetty kovaa talvea, enkä ole ehtinyt kirjotella mitään kuulumisiakaan.

Kolme kuukautta sitten elettiin vähän erilaista menoa kun nyt. Olin syyslomamatkalla kun keskiviikkona 26.10. puhelin soi. Näin jo siitä, että tallinpitäjä soittaa, että harmia on tiedossa, koska tiesi tietysti mun olevan 4000 kilometrin päässä Madeiralla. Sain kuulla, että Hipsulla on ähky, oli jättänyt päiväheinät syömättä ja kunnaneläinlääkäri oli jo tulossa. Enpä siellä Atlantin keskellä muuta voinut kun todeta, että selvä, pyydä lähettämään lasku mulle sitten ja toivottavasti toipuu.

Ei mennyt kovin montaa tuntia, kun tuli uus puhelu, jonka sisältö oli, että ei auttanut letkutukset yms. Piti sitten vastata kysymykseen, lähdetäänkö viemään klinikalle. Totesin, että tottakai, jos vaan mahdollisuus siihen on, sen takiahan otin Hipsulle vakuutuksenkin, että pystyn sitä auttamaan, jos tarve vaatii.

Elämäni pisin ilta siitä tuli, kun odottelin aina välillä viestiä siitä, miten menee. Seuraava soittaja olikin eläinlääkäri, joka halusi kolmeen kertaan vastauksen kysymykseen: "Leikataanko?" Ensin pelkästään siihen, sitten kertoi riskit ja viimeiseksi hinnan. Edelleen olin sitä mieltä, että sen takia se vakuutus on, että voin vastata että leikataan.

Myös maailman kamalin yö oli edessä, kun pelkäsin ensimmäiset pari tuntia, että puhelin soi ja sieltä kerrotaan, että suoli repesi leikkauspöydälle kaadettaessa. Sitten kun uskalsin katsoa kelloa ja totesin, että nyt leikkauksen on pakko olla ehtinyt alkaa, uskalsin vähän aikaa nukkua ja aamuyöllä soitettiin, että leikkaus meni hyvin, hiekkaa oli paksusuolessa paljon mutta muuten kaikki oli suht ok. Hipsu oli heräämössä siinä vaiheessa.

Pientä jännitystä leikkauksen jälkeen aiheutti se, miten Hipsu lähtee toipumaan, mutta pienten käynnistysvaikeuksien jälkeen toipuminen lähti käyntiin.

Heti kun pääsin takaisin Suomeen, ajoin tietysti Hipsua katsomaan ja oli se kyllä niin toipilaan näköinen, että tulin siihen tulokseen, että on ihan hyvä, etten nähnyt sitä kipeänä. Tosin eipä se kuulemma kovin paljoa kipuaan näyttänyt, suomalainen nainen kun on...

Matkan varrella on pikkasen selvinnyt, kuinka kamalan moni ihminen osui auttamaan tässä tilanteessa ja täytyy sanoa, että kyllä mun ja Hipsun ympärillä on niin ihania ihmisiä, että mä en ehkä ikinä pysty ilmasemaan, kuinka onnellinen mä niistä olen! Ensin että tallinpitäjä miehensä kanssa lähti käytännössä yöllä Hipsua viemään Hyvinkäälle. Olivat itse tulleet reissusta päivällä... Sitten tuli miehen vanhemmat, jotka otti lapset hoitoon. Siinä välissä kaverit, jotka käytti lapset välissä vähän harrastamassa. Puhumattakaan siitä, että alunperin tallikaveri huomas ratsastaessaan Hipsun syömättömyyden ja soitti toiselle, joka oli hoitanut aamupäivän tallia ja tämä teki puhelindiagnoosin ja tuli Hipsua taluttelemaan heti. Kaikkia mä en varmaan vieläkään tiedä, jotka on olleet osallisena tässä...

Vihdoin 7.11.2011 alkoi meillä ihan uusi elämä!  Sen päivän jälkeen viime lauantai taisi olla ensimmäinen päivä, kun en käynyt tallilla ollenkaan. Alkuun kävin parhaana vuorokautena neljä kertaa siellä. "Ehkä" hulluimmalta tuntui se, kun ensimmäisen viikon Hipsu sai heinät 4 tunnin välein. Kävin joka toinen yö (tallinpitäjä kävi väliöinä!) viemässä sille kilon heinää klo 3:00. Heräsin 2:45, puin, ajoin tallille, heitin heinät ja ajoin kotiin ja menin takaisin nukkumaan. Viimeisenä yönä olin nopein, sängystä takaisin sänkyyn meni 31 minuuttia. Siitä kokonaista 3 meni tallissa!  Mutta mitäpä mä en olis elävän hevoseni eteen tehnyt... Ennen töitä kerkisin vallan mainiosti kävellä Hipsun kanssa puolikin tuntia, kun sen piti olla karsinalevossa vielä reilu pari viikkoa kotona. Taluttelua sai siis harrastaa puol tuntia kerrallaan. Marraskuun lopulla Hipsu pääsi pieneen tarhaan ulkoilemaan.

Tammikuussa sai alkaa ratsastaa uudestaan. Itseasiassa otin muutaman päivän ennakkoa, kun oli niin hienot kelit ja loma ja kaikkea. Jännitti etukäteen ehkä vielä enemmän kun silloin, kun menin katsomaan Hipsua ekan kerran, mutta kun pääsin takaisin OMAN hevoseni selkään, se oli todella mahtavaa! 10 minuuttia olin ekalla kerralla kyydissä ja siitä on lähtenyt sellanen turbobuusti tähän lajiin, että mun täytyy ihan keskittyä, että muistan tehdä työt ja hoitaa muihin harrastuksiin liittyvät asiat ajallaan. ;) Viime viikko oli mulla tosi kiireinen, ja siinä tuli vähän hidastusta kuntoutusohjelmaan, ja vähän jänskättää, tuleeko kovat pakkaset, sekin hidastaa pikkusen. Mutta nyt on vakaana ajatuksena osallistua johonkin kisoihinkin Hipsun kanssa vielä tänä vuonna.

Se hyvä puoli kuntoutuksessa on, että on pitänyt kaikki aloittaa alusta. Ekat viikot kun oli pelkkää käyntiä, niin koitin vaan saada Hipsun antamaan periksi niskastaan joka kerta kun otin ohjat käteen. Kouluratsun ominaisuuksistahan siltä on puuttunut se, että menisi rennompana ja "oikein päin". Siinä ollaan edistytty vallan mainiosti, oon niin ylpee meistä molemmista! 

Pienireikäisiä heinäverkkoja hankin Hipsulle pari, kun se syö niin kamalan nopeasti, että piti vähän saada rauhotettua ruoan katoamisvauhtia. Sisällä se toimii vallan mainiosti, mutta Suomen talvi aiheuttaa ulkoverkolle ja alustalle pieniä teknisiä ongelmia. Verkko on jäässä ja lukot kanssa, mutta välillä kun raahaa koko systeemin sisälle sulamaan ja käyttää lukkosulaa, niin aamulla on taas parempi päivä. Tässä toipumisvaiheessa on toi ukkokultakin päässyt kunnolla osalliseksi asioihin. Ulos rakennettiin siis kuormalavasta alusta, mihin heinäverkko kiinnitetään ja siinä pääarkkitehtina toimi hän. Täytyy sanoa, että tuli hieno! Kuva kertoo ehkä enemmän... Nyt tosin kun Hipsun hyvät rehunkäyttöominaisuudet pääsi taas jylläämään ja siksi pidetään sitä pikkasen laihiksella, se on alkanut tuhota lavaa ihan huolella.

Tästä tarinasta näköjään tuli sivuston nimen mukaan vuodatus, mutta ei se mitään! Tähän uuteen elämään kuuluu toivottavasti myös se, että mulla on blogiin asti kerrottavia asioita enemmän ja tasasemmin jatkossa.   

(ps. Kuvien lataaminen ei toimi just nyt niinkun haluaisin, lisään niitä myöhemmin...)

Yhtenä kauniina päivänä keväämmäällä Hipsu sai ahaa -elämyksen eikä mennytkään pää taivaissa. Onneksi tallinpitäjän kamerakänny oli taskussa ja sain tilanteesta kuvallisia todisteita:

Harjakin niin kauniisti letitettynä, että oksat pois. :)

Kesemmällä Hipsu näytti hyvää käytöstään "lapsen" ratsuna ja onnistuin nappaamaan silloin näin mahtavan ilmeen tammalta talteen:

Sittemmin pää on palannut hetkittäin taivaisiin, mutta uusia jyviä ollaan löydetty pellolla puksutellessamme. Toivottavasti nyt ollaan samalla aaltopituudella pidempään. Inspiraatiota kävin hakemassa eilen kuninkaallisista. Oli mahtavaa katsella estemestaruutta erityisesti.

Nyt palaan potemaan päänsärkyä pois...

Muistaakos kukaan vielä näitä kelejä?

Muutamia viikkoja taaksepäin pääsin ostamaan tarjouksesta uudet tallisaappaat, himoitsemani Hait. Tehtiin sitten vähän maastakäsittelyharjotuksia Hipsun kanssa ja tulos oli tämä:

Hipsulla oli myös tietysti synttärit ja tässä pari kuvaa neidistä 11 vee! :)

Ensin yksin:

Sitten Elli-ystävän kanssa:

Otettiin yhtenä päivänä tossa vähän hikeä pintaan meille molemmille ja piti dokumentoidakin se. Hipsun ilme kertoo, kuinka paljon se haluaa talliin lepäämään. Mutta kyllä meillä vaan oli mukavaa.

Annika aloitti hyppykauden Hipsun kanssa pääsiäisviikolla. En ollut itse paikanpäällä seurailemassa, kun kävin jäsenkorjauksessa sinä päivänä, ei passaa mennä nostelemaan puomeja tai muita heti sen päälle. Mutta ihan mukavastihan se oli mennyt. 

Nyt joudun kirjottelemaan tätä tekstiä näin perjantai-iltana kotona, enkä ole tulossa Sysmästä tunnilta, koska meinaa nousta lämpöä. Tosi huono aika tulla kipeäks, kun pitäis olla aika skarppina töissä. Mutta kun ei voi valita, niin yritän nyt rauhotella itteäni, etten rehki liikaa. Ei tulis sitten kovin pahana tauti päälle ja jaksais loppukevään rutistukset.

Pikainen tervehdys pitkästä aikaa!

Talvi alkaa kääntyä kevääksi ja uutta intoa tihkuu vähän joka puolelta. Pitäisi vähän lyödä jarrua ja muistuttaa itseään sellaisista ikävistä realiteeteista kuten ajan, taidon, rahan ja traikun puute! ;) (+että on muita harrastuksia ja töissäkin pitäisi ehtiä käydä) Mutta ei tänään, nyt mulla on niin hyvä fiilis! Mitään ihmeellistä ei oo tapahtunut, on vaan hyvä olo.

Oonko ikävä ihminen, jos poistun takavasemmalle hoitamaan tietsikka-asioita muihin harrastuksiin liittyen heti, kun oon saanu hehkutettua, kuinka siistiä on?? Ai on... Poistun silti. Nyt on inspiraatio...  

Sain pyydettyä Sannalta luvan julkaista leirillä ottamansa kuvat, joten tässä pari otosta. Kiitokset näistä siis Keski-Suomen suuntaan! :)

Tänään Hipsu sai hokit alle. Kengitysväli hurahti aika pitkäks, mutta eipä se näyttänyt menoa haittaavan. Ennen kengitystä otettiin kevyt hiki pintaan kentällä. Viime viikolla saatiin uusi koulusatulakin käyttöön, on aika ihanaa istua satulassa, joka on sopivan kokoinen meille molemmille! Tuntuu, että ratsastaminen on helpompaa nyt. Taitaa vaan olla henkisellä puolella tuo muutos, kunhan saan taas aikaiseksi sopia meille Annikan tunnin, niin karu totuus voi paljastua. ;)

Sitä odotellessa, taputellaan hevosia!

Edellisen kirjoituksen jälkeen ollaan käyty kahdesti maastolenkillä. Ilman hevoskaveria mä en uskalla lähteä, vaikka selkeästi Hipsu on ihan yhtä maastovarma kun kuskikin. Ekalla kerralla oltiin Jonin kanssa ja toisella reissulla otettiin kolmanneks pyöräks vielä Saara. Saaraan verrattuna Hipsu oli aika lunki tapaus. ;) Ei sekään silleen hulluillu, mutta kun oli niin innokas, ettei meinannu pysyä "housuissaan". Väsytti raukka ittensä ihan täysin innokkuudellaan... Kyllä on noiten reissujen jälkeen ollu mullakin väsyny hevonen, ja selkeästi tyytyväinen. Pitää vaan saada useemmin aikaseks sopia treffejä lenkkeilyyn.  

Tällä viikolla on ollu taas vähän perinteisempää syksytoimintaa, tuuli on aiheuttanut pieniä sivuloikkia kentällä, mutta mä oon oppinu ennakoimaan ja istumaan kyydissä aika paljon paremmin, niin ei oo ihan yhtä villiä menoa kun vuos sitten. :D