Maanantai: Laidunpellolla oli paalattu heinää taas, niin iski aivan mieletön halu mennä pyöröpaalien väliin pujottelemaan! Saatiin onneksi jopa kameratyttö mukaan, niin tästä on jotain todisteita. Ei siellä sen ihmeemmin tullut pujotteluharjoituksia tehtyä, kokeilin vaan, miten Pipsa reagoi paalien läheltä kulkemiseen -ja niin kuin ajattelinkin, ei mitenkään. Yhtä se vähän katsoi kaula mutkalla kun kaveri teki edellä niin. Olin taas potenut päätäni koko alkupäivän, niin ajattelin ensin, että tulee käyntipäivä, mutta mentiinkin reipasta ravia ja laukkaa, yllätyin itsekin. En tietenkään ollut kovin skarppina, niin ei tullut tehtyä mitään ihmeempiä työskentelyjä, mutta eipä Pipsa tuntunut siitä pahoillaan olevan. Liikuntaa tuli 1.00h.

Laukkakuvaa katsoessa alkoi kaikua korvissa taas yksi tunnilla kuultu käsky: ”Tule pois sieltä takakaarelta!” IMG_3037-normal.jpgIMG_3040-normal.jpg

Tiistai: Läksin kaupungille asioille ja siellä menikin ihan iltaan asti, joten ei liikuntaa kummallekaan.

Keskiviikko: Tänään oli sitten työpäivä, ensin palaveria ja sitten kerkisin käydä kotona tiskaamassa yhen kaapillisen astioita kuivamaan kun piti taas lähteä takaisin.

Torstai: Vihdoin pääsin taas tallille. Ratsastin 0.55h ja tein iltatallin samalla reissulla. Ratsastus olisi saanut mennä paremmin, olin liikaa ihan muissa ajatuksissa.

Perjantai: Pikaratsastus tänään, kaveri jätti meille ristikon keskihalkaisijalle ja kokeilin ekaa kertaa, millaista Pipsalla on hypätä sellaista. Ihan hyvinkin mentiin, mutta kyllä molemmat turattiin aika huolella joitain kertoja. Esim. minä jotenkin onnistuin ohjaamaan siitä muovitötsän päältä eli oikeassa esteessä oltais menty päin tolppaa, ja Pipsakin jollain kerralla oli ilmeisesti sitä mieltä, että ei tässä nyt jaksais jalkojaan nostella. Kannattaa ilmeisesti kuskin olla pikkasen pirteämmällä tuulella kun yrittää mennä jotain niinkin vaikeaa tehtävää kuin 30 cm ristikko. ;) Aikaa kului vain 0.40h.

Lauantai: Pipsalle vapaata kun läksin Ypäjälle katsomaan Iskää ja muita hienoja suokkeja Kuninkaallisiin. Itsellä ei ollut ihan niin kevyt päivä, reissu kesti yli 13 tuntia mutta onneks oli mukavaa. Tällä kertaa jopa sain ostettua jotain, löysin uudet hanskat normaalihinnalla ja sitten (liilat!!!) ratsastushousut -70% alerekistä! Suomenratsujen juhlakirjakin oli ostettava, kun siellä oli valokuva minusta. Ja oli siinä samassa kuvassa myös Rouva Tasavallan Presidenttikin…

Sunnuntai: Aamulla klo 9 aukes taivaasta vesihana, eli aika syksyistä keliä pukkaa.

Yhteensä: Pipsa 2.35h, minä 2.35h