Tänään oli se päivä, kun käytiin haistelemassa kisapaikan tunnelmaa yhdessä. Luokkana aluekisojen yhteydessä ratsastettu seuraluokka ja ohjelma helppo C:2.

Aamulla tietysti saatiin lähteä ihan ajoissa, vaikka matka olikin ihan lyhyt, koska luokka alkoi klo 9.00. Vaikka olinkin yrittänyt laittaa mahdollisimman paljon valmiiksi jo illalla. Avasin illalla tehdyt letit ja kauhistuin, kuinka kiharaan Pipsan harja meni, mutta en lähtenyt sitä enää uudestaan letittämään kiinnikään. Tavarat traikkuun ja kisoja kohti siis.

Kisapaikalla ensin näytti siltä, että aikaa olisi enemmänkin, mutta kun oltiin käyty kansliassa maksamassa maksut ja näyttämässä paperit ja tärkeimmällä pysähdyksellä (vessassa), saatiinkin jo ottaa heppaset ulos trailerista ja laittaa kamppeet päälle.

Verryttelyssä yritin muistaa sen tärkeimmän: mulla on yhtä iso oikeus olla siellä, kuin muillakin. Tänään osasin jo vähän paremmin kuin viimeksi keskittyä itseeni enkä muihin. Alussa ravi oli tosi kireetä ja jännittynyttä, kun Pipsan piti huudella kyytikaverille ja olla muutenkin vähän nainen. Pikkuhiljaa alkoi tuntua normaalimmalta ja itsekin uskalsin välillä hengittää. Ravailin siellä aika paljon ja lopulta uskaltauduin ottamaan myös laukkaa, vaikka se oli mulle kohtuullisen iso kynnys, kun tietysti jännitin vähän sitä, etten vaan menisi muita päin tai muuta typerää kun laukka välillä on ollut vauhdikasta. Mutta kun keskityin siihen hyvin, ei ollut sitä ongelmaa. Olin jo lähdössä radan päätyyn verryttelemään, mutta onneksi kaveri oli skarppina ja huikkasi rataa kiertäessään, että siellä saakin olla vain yksi seuraava. Siirryin siis vielä verkkakentälle. Hevoset huuteli toisilleen oikein urakalla ja totesin, että munhan täytyy vaan laukata, että Pipsa ei malta hirnua ja kaverin hevonen edes vähän keskittyisi omaan työhönsä. ;) Lopulta pääsin menemään radan päätyyn odottamaan vuoroani.

En osannut oikein siellä enää tehdä mitään, vähän ravailin ja ihmettelin mihin ollaan tultu. Kun pääsin radalle, yritin ehtiä kiertää sen mahdollisimman hyvin ympäri ja sitten tulikin jo lähtömerkki. Pipsa meni reippaasti, ja oli vähän inhottava tunne tietää, että se saisi mennä hitaammassa tahdissa, mutta koska en ollut varma, että saan sen ns. siististi hidastamaan, annoin mennä siinä tahdissa sitten. Edelleen kovasti mielessä se, että ollaan helpossa ceessä ja meidän ensimmäisessä yhteisessä kisassa. Eli koska se ei kaahottanut niin kovaa, että olisi ollut sellainen tunne, että se ei ole millään lailla hallinnassa (kyllä, meillä on ollut sellaisiakin hetkiä!) niin ajattelin että vähän vähemmän ohjista repimistä ja molemmille hyvä fiilis. Pakko tunnustaa, että olin aika jäykkä, erityisesti vasen jalka on nyt ollut jonkun aikaa tosi jumissa ja välillä tuntuu, että raahaan sitä vaan mukanani, jäsenkorjaus on varattuna, mutta se ei ole vielä ehtinyt olla ja siten auttaa. Radan reunalta syyksi diagnosoitiin, etten hengittänyt, mutta ihan sama, pointti on että en olisi siinä tilassa saanut hidastukseen riittävästi voimaa keskivartalosta ja taas jalkoja toimimaan niin että ne pitäisi ravin yllä. Taas se etukäteen vaikeimmaksi analysoitu kohta, vasemmasta laukasta lävistäjältä yhden kirjainvälin ravilla oikeaan laukkaan, oli tosi vaikea. Ensin videolla näkyi nousseen oikea laukka, sitten se tippui ja vaihtui vasempaan, ympyrälle mennessä vasta tajusin sen ja tein vielä ympyrälläkin laukanvaihdon ravin kautta. Ihan hyvin, että tein sen paremmin (=nopeammin) kuin kotona, kun tuli vain pari askelta ravia väliin. Se oli kaikista huonoin pätkä. Siitä huolimatta mua vaan hymyilytti koko radan ajan ja lopputervehdyksen jälkeen vasta leveä hymy irtosikin! Kuolaintarkastuksen kautta päästiin kavereiten luokse takaisin ja jäätiin odottelemaan, milloin mun tulos kuulutetaan. Tosin uskalsin jo ajatella, että hyväksytty on tulossa, ja se oli meiän tavoite. Lopulta 55,227% kuului kaiuttimista ja siinä on jo ihan monta prosenttia plussaa tavoitteeseen.

Papereissa ei ollut mitään mikä olisi yllättänyt. Vastustaa kättä (onneks en siis ottanut yhtään enempää kun en tosiaan päässyt samaan aikaan jaloilla mukaan), ensimmäinen täyskaarto oli liian iso, asetus huolellisemmin, rennompaa käyntiä, laukkalävistäjät loppuun asti (oli vähän pakko varmistella, että siirtymä oikeasti tulee). Ja sitten ne yleiskommentit: "Näyttävä sh. Tänään kovin kiireinen. Koeta saada pidätteet paremmin läpi ja päästä myötäämään ja ratsastamaan eteen." Nih. Eilen kun näin netistä, kuka meillä on tuomarina, oli ihana jo etukäteen tietää, että yrittää löytää jokaisesta ratsukosta jotain positiivista. Ja meillä se oli 'näyttävä sh'. <3 Onhan Pipsa kaunis ja onhan sillä hyvät askellajit, niin oli ihana saada se myös siihen näkyviin. Jos en ole vielä sanonut, niin mä olen niin tyytyväinen siihen, että en tiedä uskaltaako sitä edes nettiin kirjottaa, ettei joku pidä leuhkana. ;) Se on tähän asti ollut jokaisen tuskaisen ostopohdintahetken arvoinen! Pari tuttuakin ihasteli sitä kovasti ja kyseli mistä tuollaisia löytyy. Tämä mamma on niin kovin ylpeä ja jatkaa harjoituksia, että pääsisi joskus viemään Pipsan uudestaan kisoihin.