Just kun kaikki tuntui olevan tosi tosi hyvin, alkoi Hipsulla eilen mahakipu... Illalla letkuteltiin pariin kertaan ja se auttoi mahaa ja ilme kirkastui. Kakkaa puolestaan odoteltiin kovasti vielä aamullakin. Mutta sitäkin tuli edes vähän ja saatiin laittaa se ulkoilemaan. Ulkona kiinnostavinta oli heinät, ei minkäänlainen yllätys. :) 

Illalla pohdiskeltiin, että kun Hipsu nyt on ollut yli vuoden yksin tarhassa niin kaveri olisi kiva ettei tarvisi keksiä tekemiseksi maan kaivelua. Viereisen tarhan ruunaa mietittiin ensin, mutta todettiin, että se voi olla vähän turhan kova luu. Sanoin sitten, että voi kun olis sellanen tasanen ruuna, jonka kanssa Hipsu vois olla, vähän niinkun Joni. Ja siitä ajatus sitten lähti, kokeiltiin Hipsua pihatto"laumaan" kahden vanhemman ruunaherran seuraksi. Kovin rauhallisesti kaverit siellä möllötteli, mutta vähän ajan päästä toinen herroista antoi potkusarjan ilmaan. Onneksi ei osunut kehenkään. Huomenna aamulla uusi yritys, josko siitä saataisiin sille oma uusi lauma. 

Nyt yritän rauhoittua nukkumaan, on ollut aika vauhdikas viikonloppu  kaikkine tapahtumineen.

Niinpä: Rauhallisempaa viikkoa kaikille toivotellen, Katja