Jukola tuli ja meni, sain osuuteni kunnialla läpi, vaikka kyllä välillä ahdisti kun oli niin ahdasta. Mikä siinä onkin, että kun tehdään reitinvalintoja seuraavalle rastille, niin pitää jäädä siihen edellisen rastin pukille kosketusetäisyydelle niin, ettei sinne seuraavat mahdu leimaamaan... Nyt tuntui, että porukkaa on liikaa metsässä. Aika monelle myös suosittelisin ihan puhtaita suunnistusharjoituksia ennenkuin lähtee tollaiseen maailmanluokan kilpailutapahtumaan. Yleisessä olemisessa välimatkat oli just ihmispaljouden takia pitkiä, niin ei oikein viitsinyt mennä vaan huvikseen pyörimään kisakeskuksen ja teltan väliä. Toivottavasti ensi vuodeksi saisin itseni sellaiseen kuntoon, ettei tarvitse manata tilan puutetta tässä mielessä kisan jälkeen.

Jukolan jälkeinen elämä alkoi retkellä Tallinnaan, oltiin siellä maanantai shoppailemassa. Tiistaina pääsin hierojalle ja meille muutti ihana pieni karvainen otus. Sen nimi on Hilma ja se on villakoira. Hirveän Pieni Villakoira. Sen kanssa täällä sitten päivisin paljon ihmetellään, miten ollaan ja elellään. Ratsastanutkin olen nyt juhannusviikolla keskiviikosta eteenpäin. Lauantai jäi vapaaksi, mutta muuten joka päivä jotain. Omaa rauhallisuutta pitää treenata joka kerta tosi paljon ja pääsen mä pikkuhiljaa eteenpäin. Nopeammin toki haluaisin. ;)