Aiemmin päivällä tein jo sivupalkkiin oman sivun Pipsalle, mutta lisätään tähän varsinaiseen tekstipuoleenkin esittely.

Kuten täällä jo aiemminkin oon kertonut, niin 3.6.2013 alkoi yhteinen taival kauniin Pipsan eli oikealta nimeltää Jaimelian kanssa. Alunperin menin Pipsaa katsomaan sillä ajatuksella, että se on liian nuori ja kouluttamaton ja mä nyt vaan käyn toteamassa sen paikan päällä ja sanon lähtiessäni kiitos ja hei. Mutta kuinkas usein elämä menee niinkuin suunnittelee? Näin Pipsan, niin olin ihan myyty. Siitä tuli heti sellanen fiilis, että tän kanssa ollaan samalla aallonpituudella, ihan henkimaailman juttuja. Kotimatkalla kuitenkin laitoin ainakin yhdelle kaverille viestin, että hevonen oli ihana ja kateellinen olen sille, joka sen ostaa, mutta minä se en ole.

Parempi varmaan, etten ihan yksityiskohtaisesti kerro, minkälaisten pohdintojen ja tilanteiden kautta lopputulokseen päädyin, mutta voin kertoa, että mun pää oli pitkän aikaa ihan sekasin, kun järki ja tunteet taisteli. Ei ollut helppoa, etenkään niinä päivinä kun järki oli voitolla ja jouduin ajattelemaan, että joku muu sen "vie". Kaverien puhelimet ja sähköpostit oli kuumana kun piti päästä pähkäilemään asioita ääneen. Kiitos vaan kun jaksoitte kuunnella! :)

Lopulta päätin ottaa sen riskin mikä hevosen ostossa nyt ylipäätään on, ja varsinkin nuoren. Ajatuksella, että aikuisen ja ns. valmiiksi koulutetunkin kanssa joutuisin edelleen opettelemaan ratsastamista ja uskallan myös pyytää apua, jos sitä tarvin. Toivottavasti tajuan tarpeen ajoissa...

Viikko Pipsan mulle tulon jälkeen aloitettiin jo avun vastaanottaminen ensimmäisellä yhteisellä tunnilla ja uusia tunteja yritän saada meille koko ajan. Tälläkin viikolla tulee kaksi, kun eilen oli ja huomenna on.

Kuva otettu Laukaan klinikan pihalla, kun odoteltiin kyytiä kotiin.

Uudessa laitumessa, tärkein asia mielessä heti. Päästin Pipsaa irti ja ajattelin, että nyt se ampaisee toisia katsomaan, niin kun riimunnarun lukko napsahti, Pipsan pää putosi maahan ja se alkoi syödä.