Jestaksenmoinen flow menossa.

Kun saatiin lääkäriltä lupa normaaliin liikuntaan ja tajusin (taas) että Hipsu on liian huonossa kunnossa, oon nyt ratsastanut paljon paremmin kun aikoihin. Ja Hipsu on ollut paljon parempi kun aikoihin... Välillä jo mietin, miksi edes omistan kuivatusloimia, mutta niillekin on nyt ollut käyttöä, kun on niin lämmin mutta Hipsulla kuitenkin jo melkoinen talviturkki. 

Joka kerta tuntuu vieläpä, että opin itse uusia juttuja. Tosi usein tulee jumituttua siihen, että kouluratsastuksen pitäisi olla eleetöntä ja kaunista katseltavaa, mutta unohtaa, että niillä omilla tekemisillä pitää olla myös VAIKUTUS hevoseen. Toissapäivänäkin piti muutaman kerran olla tosi kova, mutta sitten homma taas alkoi toimia paremmin. 
Lauantaina aamukahvin lomassa luin myös Hevosurheilusta Stella Hagelstamin jutun pohkeiden käytöstä ja se oli tosi hyvä. Tietysti puhutaan ihan eri asioista, kun mietitään paljonko on tarpeellinen määrä pohjetta tavalliselle harrastesuokille ja huippuunsa treenatulle vaikean tason kouluratsulle, mutta kun yrittää ajatella, mikä on asian ydin, niin aivoille tulee kivasti pikku pähkinää purtavaksi ja voi taas henkisellä tasolla edistyä ja joskus saada siirrettyä sitä myös käytäntöön.