Vaikka aina välillä tulee tehtyä kovia suunnitelmia ja haaveiltua vaikka mitä kisoja ja muita, nyt on suurimpana haaveena päästä itse ratsastamaan, saada ehjiä viikkoja ja sitä kautta ehkä edistyä vielä joskus. 

Kunkkareihin olisin halunnut lähteä katsomaan komeita ja kauniita lajitovereita, mutta en olisi millään jaksanut ajaa paria tuntia suutaansa ja seurata kisoja kun voimat menee jo pitkälti siihen, että pysyy hereillä ja niistää. Mutta tää on onneksi vaan flunssa ja kasvattaa mun intoa taas. Oon ollut niin fiiliksissä näistä meidän edistysaskelista viime viikkoina, että malttamattomana välillä odottanut varusteita pois laittaessa ratsastuksen jälkeen, milloin pääsen uudestaan. 

Muutenkin oon taas löytänyt sitä liikunnan iloa, joka on ollut välillä aika hukassa. On kiva ajatella, että pääsen liikkumaan, eikä niin päin, että täytyy liikkua että pysyy terveenä tms. Siihen tilaan pääseminen on vaatinut mm. ikäviä päätöksiä vastuutehtävien vähentämisestä. Kun on koko ikänsä ollut mukana seuratoiminnassa, on saanut kokea paljon hyvää, mutta viimeiset pari vuotta se on ollut niin väsyttävää ja stressaavaa, että on välillä vienyt yöunetkin. Ja silloin ei mikään enää ole kivaa. On niin helppo huudella sivusta, että seuran pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta ei kovinkaan usein muisteta, että seura ei tee mitään, vaan seurassa olevat ihmiset. Ja joskus nekin väsyy. Kertakaikkisen pahasti. Niin pahasti, että yhden laskun kuittaaminen voi todellakin tuntua ylivoimaiselta tehtävältä. Tai niin, että näkee ainoaksi keinoksi helpottaa työtaakkaansa koko lajin lopettamisen. 

Älä siis ikinä ota seura-aktiiviesi työpanosta itsestäänselvyytenä. Jos haluat seuraltasi jotain toimintaa, kysy, miten voisit itse edesauttaa sen toiminnan syntymistä. Ja muista, että innokkainkin seura-aktiivi voi joskus olla väsynyt, kiireinen tai huolissaan jostain muustakin asiasta. Tehdään seuroille asioita yhdessä, niin kenenkään ei tarvitse kokea liiallista väsymistä oman kivan lajin parissa! 

Konkreettisia edistyksen merkkejä ei ole, eli ei olla käyty kisoissa tai mitään sellaista. Muuten tuntuu, että ollaan tehty valtava harppaus eteenpäin, alan hoksata sellaisia asioita mitä en aiemmin osannut edes kuvitella. 

Vuodenvaihteen mahakipuilun jälkeen ollaan oltu suht terveinä, välillä vaan pakkautuu turhan paljon kiireitä ettei oikein ehdi tekemään niin paljon kuin haluaisi. 

Tämmöinen pieni elonmerkki täältä, jos täällä aktiivisesti joku odotteleekin kuulumisia, niin kaikki ok, ei tarvitse huolehtia. 

Edellisen tekstin jälkeisenä päivänä sainkin jo ajan lääkäriin. 9 vuorokauden vatsakipu oli onneksi riittävä syy. Lääkäri oli "pahana" kun menin vasta silloin kun labroja ei ehditty tekemään ennen joulua. No, ilman labroja heitettiin hakuammunnalla jotain lääkettä ja sainkin kivuttoman joulun. Lääkäristä menin aika pian taluttelemaan Pipsaa kun en ihan vielä voinut istua satulassa suorassa. Punttasin kaverin tyttären kyytiin jossain vaiheessa ja Pipsan ilme oli sanoinkuvaamaton. Se ei voinut millään ymmärtää, että häntä talutetaan riimusta ja joku istuu selässä ja meinasi alkaa pomppia. Pysäytin sen ja annoin haistaa tytön jalkaa ja sen jälkeen matka jatkui ihan normaalia käyntiä taas. On ne hassuja välillä nuo eläimet... 

Jouluna pidin täysiä vapaita vain aaton ja sunnuntain. Tapaninpäivänä iski tosin meidän ensimmäinen irtokenkä niin ihan kauhean rankasti ei uskaltanut paahtaa menemään vaikka muuten olisi pystynyt. Meillä on kenttää pidetty tosi hyvin kunnossa ja se on edelleen todella hyvä, siinä on pieni kuiva kerros päällä eikä se siis ole kivikova, niinkuin tähän aikaan vuodesta voisi myös olla. 

Joulun jälkeisellä viikolla käytiin hiekkaröntgenissä kaverin kanssa ja saatiin tulokseksi että ei ole hiekkaa, niinkuin toivottiinkin. Uudenvuodenaattona saatiin kaikki kengätkin takaisin alle, niin sen puolesta pystyisi menemään aika normaalisti. Sitten vaan tulee vastaan tämä mun oma henkilökohtainen ongelma, kun palelen. Nyt mulla on kunnon nahkarukkaset tallihanskoina, niillä tarkenen ainakin talutusreissuilla. Ohjien käteen ottaminen vaan aina meinaa tehdä sen, että kädet ei enää pysykään lämpöisinä. Kun voisi/uskaltaisi lasketella kunnolla ravia, niin sitten ne kyllä lämpiää, mutta silloin kun elohopea painuu parinkympin hujakoille miinukselle, niin ei oikein raaskisi luukutellakaan. Ja vieläkään mä en osaa käynnissä pitää ITSEÄNI niin aktiivisena, että pysyisin lämpöisenä. Talvi on kerran vuodessa ja ensi viikon pitäisi taas olla lämpöisempi asteiden suhteen, sitten toki sade ja tuuli yleensä meinaa tehdä kelistä purevamman, mutta näillä mennään. :) 

Joulukuu on mennyt hieman kaksijakoisissa tunnelmissa, on ollut todella hyviä harjoituksia paljon, mutta sitten on surullinen viime viikko. Oma maha oli kipeänä koko viikon, enkä tiennyt yhtään mikä on syynä, lääkäriinkään ei mua huolittu, vaan väsyneenä todettiin: "Kaihan sinä tiedät, että nyt on mahatautia liikkeellä, juo mustikkasoppaa." Samaan aikaan kun osui kivikovaksi jäätynyt kenttä, annoin Pipsalle ihan täyttä tarhailulomaa. VIRHE. Perjantaina työpäivä keskeytyi tallikaverin soittoon, että Pipsalla on ähky. Onneksi se oli ohimenevä ja tamma oli jo ihan hyvinvoivan näköisenä karsinassa kun kerkisin paikalle. Jäi siitä taas sellainen pieni pelko mieleen ja kävin hakemassa psyllium-kuurin kun kävin kaupungissa muutenkin ja nyt syötetään sitten sitä. 

Hyviä harjoituksia tarkoittaa esimerkiksi se, että jos aiemmin jouduttiin olemaan tunneilla alaspäin eriytetty ratsukko, niin nyt ollaan jo tehty toisten kanssa ihan samoja tehtäviä, jopa vastalaukkoja. Eihän ne tietenkään mene samantasoisesti kuin parhailla, mutta edistys on ollut valtavaa. Ja edelleen pitää itselleenkin muistuttaa, että jos minä teen asioita elämäni ensimmäistä kertaa, niin ihmehän se olisikin, jos ne menisi heti kerrasta puikkariin. 

Tänään oli mulla taas lihashuoltopäivä hieronnan merkeissä ja kyllä löytyi taas kiristeleviä kohtia. Aluksi jännitti myös se, pystynkö edes olemaan koko ajan siellä, kun maha on ollut vielä tänäaamunakin kipeänä. Mutta sinne ne taisi kaikki kiputilat jäädä. Toivottavasti, nimittäin nyt alkaa olla kiintiö mahakivun osalta täynnä. Onhan meinaan inhottava vaiva, kun ei tiedä miten päin olisi ja mikä auttaisi. Tai mistä se johtuu. 

Tällä hetkellä en oikein osaa olla hehkuttamatta joka päivä, kun ollaan löydetty laukkaan uudenlainen tunne. Aikaisemminhan mä olen käytännössä ollut kyytiläisenä, mutta nyt kun ollaan harjoiteltu niitä n. miljoonaa puolipidätettä, kun olen niiden kanssa "pikkasen" liian hidas, on alkanut löytyä ihan erilainen laukka. Sitä voi kuvailla niin, että kun aiemmin on ollut alla pitkä pötkö, joka menee valtavan kovaa eteenpäin vaakatasossa, niin nyt vauhti on pienentynyt ja musta tuntuu että löytyy se kuuluisa ylämäkeen kulkeminen. Varmasti vielä paljon on hommia edessä, mutta alkaa valjeta, mihin suuntaan pitäisi olla matkalla. Itse kun ei oikein aina edes tiedä, mitä haetaan, niin on hauska kuulla ja huomata, että jotkut jutut lähtee rullaamaan oikeaan suuntaan. 

Ja ah, me saatiin kentälle lisävaloja! Nyt on sellainen areena, että ei tarvi miettiä, näkeekö riittävän hyvin, senkun menee ja tekee vaan. 

Alle 5 viikkoa siihen, että päivä alkaa taas pidetä! Jatketaan harjoituksia! 

Pikkuhiljaa sain itseni siis satulaan pari viikkoa sitten ja nyt onkin mennyt ihan kivasti. Oon jopa harkinnut Pipsan klippaamista talveksi, mutta katsotaan nyt, muutanko mieltäni kun tulee syksyn sateet ja pimeät. Tähän astihan on ollut niin mahtavat kelit, että ei ole oikein meinannut uskoakaan. 

Viime viikko oli tosi kiireinen muiden harrastusten kanssa, mutta tällä viikolla olen lomaillut. Yllättävän vähän oon kuitenkaan ratsastanut, kun tuntuu, että oon kerännyt päiviin kauheasti kaikkea muuta. Kun pari automatkaa joissa kului toisessa ihan koko päivä ja toisessa vaan melkein, mutta ei sen jälkeen hirveästi jaksanut ratsastaa enää... Eilen innostuin hoitamaan kaikkia sähköposti- ja toimistoasioita niin, että en malttanut lopulta mennä tallille ollenkaan, vaikka tarkoitus oli. Välillä tuntuu, että tärkeintä on, että jotain tapahtuu, noikin asiat on odottaneet niin kauan hoitamistaan, että on hävettänyt oikein urakalla. 

Sunnuntaina meillä on taas pieni retki edessä, kun mennään kaverien kanssa Helsinkiin. Koko päivän liput on ostettu Horse Show'hun ja innolla odotan taas, että pääsee näkemään huippuratsastajia. Maanantaina koittaakin taas arki, ja se tuntuu ihan kivalta, kun saa päiviin selkeän rytmin eikä voi itse säveltää mitä sattuu koko päivää. :) 

Kesä meni tosi nopeesti, käytiin pari kertaa loppukesästä järvessäkin kahlailemassa, mutta ihan uimaan asti ei menty. Mun mielestä ollaan edistytty tosi paljon, sitä vaan tulee koko ajan kriittisemmäks tekemisiään kohtaan ja välillä tuntuu, että mikään ei onnistu. Mutta toisaalta, nyt osaan itsekin jo tajuta, että ei aina riitä pelkästään se, että mennään oikeaa askellajia, oon vihdoin oppinut huomaamaan eroja siinäkin. Kauan siinä on mennytkin, välillä mietin, onko mun pää liian kova tän lajin oppimiseen, mutta aina kun hoksaa jonkun asian, sillä pääsee taas pitkälle eteenpäin. 

Kesällä meidän lemmikkilauma kasvoi uudella jäsenellä, kun meille muutti villakoira. Sen kanssa on hauskaa touhuilla tässä kotosalla ja kissan kanssa niillä tuntuu olevan todella hauskaa nyt kun alkavat olla samankokoisia. 

Nyt kun ollaan siirrytty syksyyn, on tullut taas omat takapakkinsa, kun oon ollut nyt muutaman viikon kipeenä. Onneksi saan Pipsalle ratsastajan ja Pipsa edistyy vaikka mä en pääsekään hommiin. Laukka on nyt ollut painopisteenä, ja Pipsa on päässyt myös hyppäämään lainakuskin kanssa. 

Kalenteri tuossa vieressä muistuttaa, että pitäisi tarkistaa hampaat piakkoin, edellisestä raspauksesta on se puolisen vuotta ja sain ukaasin, että pitää tarkistaa nopeammin kuin vuoden päästä seuraavan kerran. Pelkkiä hammasasioita tuntuisi olevan, kun koirakin jo vaihtaa hampaitaan ja niitäkin on pitänyt seurailla ja ollaankin menossa poistattamaan niitä ensi viikolla. 

Tämmöisiä kuulumisia meiltä tällä kertaa, toivottavasti saisin nyt taas itseni kunnolla satulaan niin että olisi jotain kerrottavaa ja malttaisin myös kertoa ne... 

Kisapaikalle tullessa olin tos hyvällä fiiliksellä mutta kun pääsin Pipsan selkään ja suoraan kentän päätyyn verryttelemään, tuli hetkellinen uskonpuute. Se vaan teputteli menemään ja musta tuntui, että mä en vaan selviä. Sain kuitenkin tallinpitäjältä ohjeita kentän laidalta ja homma alkoi skulata. Menin ihan kamalan paljon väistöjä käynnissä että päästiin takaisin samalle aallonpituudelle ja saatiin homma rauhalliseksi. Sitten vasta kun se onnistui, aloitin ravityöskentelyn. Radalla voin sanoa ratsastaneeni enemmän kun koskaan. Puuskutin kun kovemmallakin juoksulenkillä mutta oli se homma sen arvoistakin, se oli meidän paras rata tähän asti. Ja hitain, niinkuin pitikin. Liika vauhtihan se meidän ongelma on ollut ja pikkuhiljaa alan löytää itsestäni namikoita, millä sitä saadaan hidastettua. Tietysti ihan selkeitä virheitäkin tehtiin radalla, kuten laukannostoissa meni aika pitkäksi, mun olisi pitänyt vaan napata kunnon pidäte ja tehdä nosto uudestaan, mutta jäin ajamaan, niin ne oli aika huonoja.

Kun ne aina tuloslistaankin laitetaan, niin prosentteja saatiin 59,545 % ja oltiin tuloslistalla jaetulla 14. tilalla kun ratsukoita starttasi 25. Tää kisareissu oli enemmän kuin onnistunut, kaikki meidän tallilta mukana olleet ratsukot onnistuivat omissa suorituksissaan tosi hyvin, niin ei voi kuin tuuletella kaikkien puolesta. Ruusukkeita tuli matkaan meille neljälle tosin "vain" yksi, mutta ne ei onneksi ole tässä hommassa pääasia, vaan niihin päästään jos päästään sitten onnistuneiden suoritusten kautta kun sen aika on. Omalta osalta ainakin nyt tuntuu, että ollaan löydetty oikea suunta, toivottavasti ens talvena vihdoin terveys pysyy kunnossa, kun muutama viime talvi oli aika hankalia sen puolesta.

Jukolan jälkeinen elämä alkoi retkellä Tallinnaan, oltiin siellä maanantai shoppailemassa. Tiistaina pääsin hierojalle ja meille muutti ihana pieni karvainen otus. Sen nimi on Hilma ja se on villakoira. Hirveän Pieni Villakoira. Sen kanssa täällä sitten päivisin paljon ihmetellään, miten ollaan ja elellään. Ratsastanutkin olen nyt juhannusviikolla keskiviikosta eteenpäin. Lauantai jäi vapaaksi, mutta muuten joka päivä jotain. Omaa rauhallisuutta pitää treenata joka kerta tosi paljon ja pääsen mä pikkuhiljaa eteenpäin. Nopeammin toki haluaisin. ;)