Tää on nyt viikko numero 8 kun en itse ratsasta. Oli pakko ottaa kunnon toipumisloma kun oon ollut niin paljon kipeänä. Ensi viikolla yritän taas itse kun vähän herättelen kroppaa liikkumaan tällä viikolla ja hoidan rästitöitä pois painamasta mieltä. On tosi raskasta olla kipeenä, ja vieläpä silleen, että välillä on melkein terveitä päiviä ja sitten taas ei jaksa käytännössä edes nostaa takapuolta tuolilta. Mutta jospa nyt olisi taas parempaa edessä. Pipsalta odotin kovaa kehitystä tänä aikana, kun taitavampi kuski on kyydissä, mutta todellisuus ei ehkä ihan kohtaa haaveiden kanssa tällä(kään) kertaa. 

Vaikka aina välillä tulee tehtyä kovia suunnitelmia ja haaveiltua vaikka mitä kisoja ja muita, nyt on suurimpana haaveena päästä itse ratsastamaan, saada ehjiä viikkoja ja sitä kautta ehkä edistyä vielä joskus. 

Juuri kun pääsin kehumaan, että kaikki on kunnossa, tulin ihan hirveeseen flunssaan. Lähdin kesken päivän pois töistä tänään, enkä mene huomennakaan sinne. Ratsastajan sain ainakin tälle päivälle Pipsalle, ehkä huomisellekin. Siitä eteenpäin täytyy sitten katsoa, miten menee jatko. 

Kunkkareihin olisin halunnut lähteä katsomaan komeita ja kauniita lajitovereita, mutta en olisi millään jaksanut ajaa paria tuntia suutaansa ja seurata kisoja kun voimat menee jo pitkälti siihen, että pysyy hereillä ja niistää. Mutta tää on onneksi vaan flunssa ja kasvattaa mun intoa taas. Oon ollut niin fiiliksissä näistä meidän edistysaskelista viime viikkoina, että malttamattomana välillä odottanut varusteita pois laittaessa ratsastuksen jälkeen, milloin pääsen uudestaan. 

Muutenkin oon taas löytänyt sitä liikunnan iloa, joka on ollut välillä aika hukassa. On kiva ajatella, että pääsen liikkumaan, eikä niin päin, että täytyy liikkua että pysyy terveenä tms. Siihen tilaan pääseminen on vaatinut mm. ikäviä päätöksiä vastuutehtävien vähentämisestä. Kun on koko ikänsä ollut mukana seuratoiminnassa, on saanut kokea paljon hyvää, mutta viimeiset pari vuotta se on ollut niin väsyttävää ja stressaavaa, että on välillä vienyt yöunetkin. Ja silloin ei mikään enää ole kivaa. On niin helppo huudella sivusta, että seuran pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta ei kovinkaan usein muisteta, että seura ei tee mitään, vaan seurassa olevat ihmiset. Ja joskus nekin väsyy. Kertakaikkisen pahasti. Niin pahasti, että yhden laskun kuittaaminen voi todellakin tuntua ylivoimaiselta tehtävältä. Tai niin, että näkee ainoaksi keinoksi helpottaa työtaakkaansa koko lajin lopettamisen. 

Älä siis ikinä ota seura-aktiiviesi työpanosta itsestäänselvyytenä. Jos haluat seuraltasi jotain toimintaa, kysy, miten voisit itse edesauttaa sen toiminnan syntymistä. Ja muista, että innokkainkin seura-aktiivi voi joskus olla väsynyt, kiireinen tai huolissaan jostain muustakin asiasta. Tehdään seuroille asioita yhdessä, niin kenenkään ei tarvitse kokea liiallista väsymistä oman kivan lajin parissa! 

Tuntuu, ettei kohta edes kehtaa avata koko Vuodatuksen sivua kun oon ollut niin kauan pois. 

Konkreettisia edistyksen merkkejä ei ole, eli ei olla käyty kisoissa tai mitään sellaista. Muuten tuntuu, että ollaan tehty valtava harppaus eteenpäin, alan hoksata sellaisia asioita mitä en aiemmin osannut edes kuvitella. 

Vuodenvaihteen mahakipuilun jälkeen ollaan oltu suht terveinä, välillä vaan pakkautuu turhan paljon kiireitä ettei oikein ehdi tekemään niin paljon kuin haluaisi. 

Tämmöinen pieni elonmerkki täältä, jos täällä aktiivisesti joku odotteleekin kuulumisia, niin kaikki ok, ei tarvitse huolehtia. 

Hyvää uutta vuotta!

Edellisen tekstin jälkeisenä päivänä sainkin jo ajan lääkäriin. 9 vuorokauden vatsakipu oli onneksi riittävä syy. Lääkäri oli "pahana" kun menin vasta silloin kun labroja ei ehditty tekemään ennen joulua. No, ilman labroja heitettiin hakuammunnalla jotain lääkettä ja sainkin kivuttoman joulun. Lääkäristä menin aika pian taluttelemaan Pipsaa kun en ihan vielä voinut istua satulassa suorassa. Punttasin kaverin tyttären kyytiin jossain vaiheessa ja Pipsan ilme oli sanoinkuvaamaton. Se ei voinut millään ymmärtää, että häntä talutetaan riimusta ja joku istuu selässä ja meinasi alkaa pomppia. Pysäytin sen ja annoin haistaa tytön jalkaa ja sen jälkeen matka jatkui ihan normaalia käyntiä taas. On ne hassuja välillä nuo eläimet... 

Jouluna pidin täysiä vapaita vain aaton ja sunnuntain. Tapaninpäivänä iski tosin meidän ensimmäinen irtokenkä niin ihan kauhean rankasti ei uskaltanut paahtaa menemään vaikka muuten olisi pystynyt. Meillä on kenttää pidetty tosi hyvin kunnossa ja se on edelleen todella hyvä, siinä on pieni kuiva kerros päällä eikä se siis ole kivikova, niinkuin tähän aikaan vuodesta voisi myös olla. 

Joulun jälkeisellä viikolla käytiin hiekkaröntgenissä kaverin kanssa ja saatiin tulokseksi että ei ole hiekkaa, niinkuin toivottiinkin. Uudenvuodenaattona saatiin kaikki kengätkin takaisin alle, niin sen puolesta pystyisi menemään aika normaalisti. Sitten vaan tulee vastaan tämä mun oma henkilökohtainen ongelma, kun palelen. Nyt mulla on kunnon nahkarukkaset tallihanskoina, niillä tarkenen ainakin talutusreissuilla. Ohjien käteen ottaminen vaan aina meinaa tehdä sen, että kädet ei enää pysykään lämpöisinä. Kun voisi/uskaltaisi lasketella kunnolla ravia, niin sitten ne kyllä lämpiää, mutta silloin kun elohopea painuu parinkympin hujakoille miinukselle, niin ei oikein raaskisi luukutellakaan. Ja vieläkään mä en osaa käynnissä pitää ITSEÄNI niin aktiivisena, että pysyisin lämpöisenä. Talvi on kerran vuodessa ja ensi viikon pitäisi taas olla lämpöisempi asteiden suhteen, sitten toki sade ja tuuli yleensä meinaa tehdä kelistä purevamman, mutta näillä mennään. :) 

Huomenna aletaan taas kulkea kohti pidempää päivää. Ihanaa! 

Joulukuu on mennyt hieman kaksijakoisissa tunnelmissa, on ollut todella hyviä harjoituksia paljon, mutta sitten on surullinen viime viikko. Oma maha oli kipeänä koko viikon, enkä tiennyt yhtään mikä on syynä, lääkäriinkään ei mua huolittu, vaan väsyneenä todettiin: "Kaihan sinä tiedät, että nyt on mahatautia liikkeellä, juo mustikkasoppaa." Samaan aikaan kun osui kivikovaksi jäätynyt kenttä, annoin Pipsalle ihan täyttä tarhailulomaa. VIRHE. Perjantaina työpäivä keskeytyi tallikaverin soittoon, että Pipsalla on ähky. Onneksi se oli ohimenevä ja tamma oli jo ihan hyvinvoivan näköisenä karsinassa kun kerkisin paikalle. Jäi siitä taas sellainen pieni pelko mieleen ja kävin hakemassa psyllium-kuurin kun kävin kaupungissa muutenkin ja nyt syötetään sitten sitä. 

Hyviä harjoituksia tarkoittaa esimerkiksi se, että jos aiemmin jouduttiin olemaan tunneilla alaspäin eriytetty ratsukko, niin nyt ollaan jo tehty toisten kanssa ihan samoja tehtäviä, jopa vastalaukkoja. Eihän ne tietenkään mene samantasoisesti kuin parhailla, mutta edistys on ollut valtavaa. Ja edelleen pitää itselleenkin muistuttaa, että jos minä teen asioita elämäni ensimmäistä kertaa, niin ihmehän se olisikin, jos ne menisi heti kerrasta puikkariin. 

Tänään oli mulla taas lihashuoltopäivä hieronnan merkeissä ja kyllä löytyi taas kiristeleviä kohtia. Aluksi jännitti myös se, pystynkö edes olemaan koko ajan siellä, kun maha on ollut vielä tänäaamunakin kipeänä. Mutta sinne ne taisi kaikki kiputilat jäädä. Toivottavasti, nimittäin nyt alkaa olla kiintiö mahakivun osalta täynnä. Onhan meinaan inhottava vaiva, kun ei tiedä miten päin olisi ja mikä auttaisi. Tai mistä se johtuu.